lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kukkivat terveiset!



Mieli odottaa malttamattomana kevään kukkaloistoa. Lupaavalta alkoi jo kohopenkissä näyttää, kun ensimmäiset tulppaanien piipot pilkistivät maasta. Päivän aikana ne venyivät hiukan mittaa. Monena aamuna suunnittelin kuvaavani piipot, mutta joka yö on alut nakerrettu maan tasalle. Epäilin ensin koiraa tai jäniksiä ja virittelin verkkoa penkin laitojen korotukseksi. Piipot häviävät turvatoimistani huolimatta. 

Perjantaina käytiin Tampereen puutarhamessuilla. Siellä sain vinkin myyristä tai hiiristä, jotka nakertavat mieluusti tulppaaneita. Tulppaanikauppias neuvoi karkoittamaan myyrät/hiiret narsisseilla. Aamun kajastaessa laitoin kaikki hankkimani narsissit samaan penkkiin tulppaanien kanssa. Kerron myöhemmin auttoiko.

Kuvissa kukkaloistoa Tampereen puutarhamessuilta!

Tulppaanilajike Denice.

Koristeomenapuu Malus `Kadetti´.



Ihastuin messuilla riippajapaninkirsikan Prunus serr. `Kiku-shidare-zakura´ kauniisiin kukkiin. Lajike menestyy vyöhykkeellä I-II. Onko sinulla kokemusta tästä vyöhykkeellä III?


Ulkomailta tuodut pionien leikko-oksat kukkivat kauniisti Pionien koti osastolla. Osaston myyjältä kyselin myyrien/hiirien innokkuudesta syödä pionien juurakoita tai alkuja. Samassa kohopenkissä tulppaanien kanssa on pioneita ja niissäkin on jo pienet alut. Oli huojentava kuulla, että pioni maistuu pahalta jyrsijöille ja on se viimeinen vaihtoehto kun kaikki muut on syöty. Ylemmässä kuvassa hybridipioni Coral Charm ja alla kiinanpioni Sarah Bernhard.


Palloesikko Primula denticulata.

Käpykuusi Picea abies `Acrocona´ on hauskan näköinen havu.  :O) 

Ideapihoista otin myös kuvia, mutta niistä tuli kaikista tosi epäselviä.
Ja nyt takaisin pihalle :O)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

14 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanuuksia! Nuo tulppaanit erityisesti.
    Meillä joku rontti käy syömässä valkoiset krookukset. Epäilen rusakkoa. Liilan jättää rauhaan.
    Mukavaa viikonloppua! Toppatakki päälle pihahommiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi sun krookuksia. Sitä kun toivoo ostohetkellä, että itse saisi nauttia kukkaloistosta. Vaan eipä aina onnistu :O)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mä t äällä hakkaan päätäni seinään, koska olisin halunnut tuonne messuille, mutta ajankohta on mennyt lahjakkaasti ohitse. :( Voi peba... Mutta iahnalta näyttää ja hyödylliseltä kuuloosti käynti muutenkin. :) Ihanaa viikonloppua ja pihahommia. Ainakin tänään sää suosii, vähintäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut ei olleet ihan sitä mitä odotin. Olivat ensimmäiset ja taitavat jäädä viimeisiksi, jos en sitten vaihda messukaupunkia.
      Eilen oli kyllä upea päivä pihapuuhille! Mukavaa viikonloppua myös sinulle Kati!

      Poista
  3. Voi kuinka onkaan nätti tuo riippajapaninkirsikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippajapaninkirsikka kukki isoina kukkaryppäinä. Ihailin sitä kauan ja tuoksukin oli yhtä hurmaava kuin kukinnot!

      Poista
  4. Luulempa että ystävälläni on juuri tuo ihanainen kirsikka ja se on talvehtinut hyvin pari vuotta, tosin vyöhykkeellä I. Nuo koristeomputkin on niin kauniita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä minäkin uskallan kokeilla tuota, kun saan pihalle suojaisan nurkan. Nyt on vielä niin avaraa ja tuulista, että en uskalla ottaa riskiä. Koristeomput ovat kyllä kauniita kukkiessaan!

      Poista
  5. Ai se olikin tulppaani, luulin aluksi kuvasta narisikssi! :D Kauneutta kaikille aisteille. Äh, höhlä minä olihan se.. :/, kuvat latauvat hitaasti puhelimella. Erikoisen kaunis niin erilainen kerrottu narisissi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota narsissi lajiketta oli messuilla useissa istutuksissa vaan en saanut selville mikä se oli. Kukinto on kyllä soma.

      Poista
  6. Kauniita! Erityisesti tuo kirsikkapuu!

    Esikoita olen kovasti yrittänyt kasvattaa omassa puutarhassa, toivottavasti ne ovat selvinneet talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palloesikoita minäkin yritän nyt kasvattaa siemenestä. Toivottavasti sinun esikkosi ovat selvinneet talvesta! Muistan lukeneeni jostakin, että myös ne ovat myyrien herkkua!

      Poista
  7. Kiitos vielä Minna mahtavasta seurasta messuilla :) Minä pähkin aikani ja päädyin siihen, että meille tulee koristeomenapuu kirsikan sijaan. Selviää varmasti paremmin ja kukinta on silti uskomaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyvä valinta sillä koristeomenapuissakin on tosi kaunis kukinta!

      Poista

Mukavaa, että kävit vierailulla ♥